
Lomalle viimeinkin, neljä vinkkiä lomalle valmistautumiseen
Listaa tekemäsi työt vähintään puolen vuoden ajalta – saat hyvän syyn lähteä kesälomalle Ansaittu ja kauan kaivattu kesäloma lähestyy, mutta

Listaa tekemäsi työt vähintään puolen vuoden ajalta – saat hyvän syyn lähteä kesälomalle Ansaittu ja kauan kaivattu kesäloma lähestyy, mutta

Muutama viikko sitten olimme lähdössä lomamatkalle. Oli perjantai aamu, takana työntäyteinen viikko. Matkalle lähtöön oli 7 tuntia aikaa. En ollut

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2018! Vuosi vaihtui ja taas on ollut lupausten aika. Osa meistä niitä teki ja osa jätti

Ensimmäistä kertaa tohtorin suusta kuulen kehotuksen: käyttäkää elämäntapavalmentajaa. Vihdoin aletaan vaatia esimiehiltä parempaa johtamista ja työntekijöiden tukemista. Pekko Vehviläisen kirjoitus

”On karseaa, jos juuri kukaan ei saa työstään voimaa arkeen. Töissä ollaan suuri osa arjesta. Jos voimat tulevat vain lyhyestä