Skip to main content

Kuka pilaa teidän työilmapiirin?

Sari Hämäläinen blogi

”On karseaa, jos juuri kukaan ei saa työstään voimaa arkeen. Töissä ollaan suuri osa arjesta. Jos voimat tulevat vain lyhyestä vapaa-ajasta, auta armias, jos lähisuhteisiin tulee ongelmia.”

Jyri Kansikas totesi näin maaliskuisessa Kauppalehdessä. Jyri on Work goes happy -konseptin toimitusjohtaja.
Lue Kauppalehden artikkeli tästä.

Aiheen otsikko Ilo takaisin työpaikoille lämmitti sydäntäni ja innosti myös tämän blogin kirjoittamiseen ja halusta kertoa yhden yrityksen tarinan.

Olen saanut tehdä usean vuoden yhteistyötä ystäväni Harriet Roslingin johtamassa tilitoimistossa Rantalainen & Rosling Oy:ssä joka on osa Rantalainen-konsernia. Yhteistyömme alkoi vuonna 2011, kun huomasin ystäväni olevan melko uupunut.

Tai sanotaanko näin, että hän oli melko kiukkuinen, aina töissä, loppuunpalanut pomo.

Persoonaltaan hän on hyvin vahva vaikuttaja, ja voitte vain kuvitella, kuinka henkilökunta kulki välillä töissä varpaillaan. Heillä oli otettu käyttöön uusi avokonttori, ja työpaikan pelisäännöt olivat hukassa.

Aloitimme yhteistyön, ja loimme yhdessä henkilökunnan kanssa ensimmäiseksi työpaikan hyvän palvelun tuntomerkit ja säännöt. Tämä taulu löytyy tänä päivänäkin yrityksen seinältä.

Hyvän palvelun tunnusmerkit

Kun työyhteisön sisäisen- ja ulkoisen asiakaspalvelun tuntomerkit oli yhdessä tehty, alkoi muutos, joka tuottaa tänä päivänä todellista hedelmää.
Enää heillä ei pidetä pelkästään yhtä työhyvinvointipäivää vuodessa tai parissa vaan henkilöstön jaksamista kehitetään ja pidetään yllä jatkuvasti. Minulla on ollut ilo olla mukana yhtenä yhteistyökumppanina tässä kehityksessä.

Viime vuonna yritys laajeni hankkiessaan toisen toimipisteen, ja jotta yhteistyö kahden toimiston kesken lähtisi mahdollisimman hyvin käyntiin, sain valmentaa heitä muutoksessa. Henkilöstö pohti yhdessä tulevaisuuttaan, ja millaisia ratkaisuja heillä itsellään on hyvän yhteistyön luomisessa.

Toteutimme yhteisen tavoitekartan, johon jokainen liitti oman unelmakuvan työstään ja työyhteisöstä.

Aarrekartta Rantalainen

Yhteistyömme jatkuu säännöllisin väliajoin puolen päivän valmennuksilla ja kaikki työntekijät osallistuvat niihin.

Tammikuussa aloitimme työpaikan hyvän hengen luomisen elementeillä. Käsittelimme hauskuutta, onnistumisia, välittämistä ja arvostusta.

”Kotitehtäväksi” annoin salapoliisitehtävän. Jokainen sai seuraavien kuukausien aikana yllättää työkaverin muutaman kerran paljastamatta itseään. Yllättämisen muotoina oli vaikkapa suklaapatukka työpöydällä, mukava kortti tai ihan vain se, että oli työkaverilleen erityisen avulias.

Huhtikuun valmennuspäivän aikana paljastimme salaiset ystävät, ja työyhteisössä todettiin, että pienistä yllätyksistä koitui suurta iloa.

Huhtikuisen valmennuspäivän aiheena meillä oli ongelmat, loukkaukset, vastoinkäymiset ja kritiikki. Aiheet eivät olleet ihan mukavimpia, mutta hyvin ratkaisukeskeisellä lähestymistavalla löysimme monia uusia toimenpiteitä ja menetelmiä. Syiden ja syyllisten etsimisen sijaan lähdemme etsimään ongelmaan ratkaisua. Samalla työntekijöiden ”työkalupakki” täyttyi uusilla keinoilla.

Vielä ennen kesälomaa pidämme yhteisen valmennuspäivän. Päivän aiheen valitsee nyt henkilöstö itse.

Työntekijät saavat valita juuri sellaisen aiheen, mitä itse kaipaavat omaan työssä jaksamiseen, ja tällä kertaa myös ehkä siihen, miten he malttavat viettää mahdollisimman rennon ja voimaannuttavan loman.
Kuvassa Tilitoimisto Rantalainen & Rosling Oy maaliskuun valmennuspäivässä. Harriet keskellä kukkien kanssa.

Rantalainen Rosling

”Esimiehenä olen kehittynyt ja osaan ykyään arvostaa jokaista työntekijää ja antaa kannustavaa palautetta. Enää en pelota heitä omalla kiukkuisella olemuksellani, vaan voimme puhua kaikesta. Työt sujuvat mallikkaasti, luotan työntekijöihin ja he luottavat minuun.
Joka kuukausi toteutettavat ”vartti-keket”, eli viidentoista minuutin kehityskeskustelut ovat todella antoisia, meille kaikille, niistä pidämme kiinni. Lisäksi neljä kertaa vuodessa Sarin kanssa toteutetut valmennuspäivät muistuttavat meitä jokaista omasta vastuusta hyvän työilmapiirin luomisesta.
Esimiehenä haluan, että työntekijät lähtevät työpäivän jälkeen hyvällä fiiliksellä kotiin, ja että he tulevat aamuisin voimaantuneina takaisin!”
Harriet Rosling

Miten teidän työyhteisössä ylläpidetään hyvää työilmapiiriä?
Ole yhteydessä, tulen käymään ja mielelläni kuulen miten te haluatte kehittää omaa työyhteisöänne ja tehdään se yhdessä!

Sari

asiakaspalvelu, business coaching, esimies, huono työilmapiiri, hyvä pomo, muutos, työhyvinvointi, työyhteisövalmennus