Kategoria: Itsensä johtaminen

Oman työn johtamistaidot kasvattavat hyvinvointia – ja tulosta

Työn tekeminen on ollut viime vuosina murroksessa. Töitä tehdään vaihdellen fyysisesti työpaikalla ja kotoa käsin etänä. Puhutaan niin sanotusta hybridityöskentelystä. Tulevaisuudessa hybridityön määrän ennustetaan vain kasvavan.

Hybridityö kuulostaa joustavalle niin työnantajan kuin työntekijän itsensä kannalta, ja todellisuudessa se sitä onkin. Mutta hybridityöllä on myös kääntöpuolensa.
Työntekijän on osattava johtaa itse itseään ja omaa työpäiväänsä, ja työpaikalla tulee olla tehtynä selkeät, yhteiset pelisäännöt hybridityöskentelyyn liittyvien epäselvyyksien välttämiseksi.

Hyvät oman työn johtamistaidot tuovat mukanaan paitsi tulosta myös työhyvinvointia.
Itsensä johtaminen on kuitenkin taitolaji. Oman työn johtamista on mahdollista – ja sitä pitää – opetella.

Jos työntekijä ei hallitse itsensä johtamisen taitoja, vaarana on, että työt kasautuvat, ja työ ja vapaa-aika sekoittuvat toisiinsa. Puutteelliset hybridityön tekemisen taidot johtavat pahimmillaan työntekijän stressaantumiseen ja työuupumukseen, ja aiheuttavat sairauslomia.

Työturvallisuuslain mukaan työnantajalla on aina työn valvomisvastuu riippumatta siitä, tehdäänkö työ työpaikalla vai etänä.
Miten teidän työpaikallanne ylläpidetään työntekijöiden työhyvinvointia ja työssä jaksamista?

Case Mestaritoiminta:
työhyvinvointia kehitettiin oman työn johtamistaidoilla

Mestaritoiminta Oy:ssa tartuttiin vuosi sitten työyhteisön hyvinvoinnin kehittämiseen, etupainotteisesti. Mestaritoiminta tuottaa muun muassa Järvenpään kaupungin kaikki kiinteistöpalvelut.

Mestaritoiminta on alansa edelläkävijä. Vastaavanlaista konseptia ei ole ollut Suomessa aikaisemmin olemassa.

Mestaritoiminnassa oivallettiin, että henkilökunta, erityisesti esimiehet ja asiantuntijat, ovat ratkaisevassa asemassa uudenlaisen konseptin ylläpitämisessä. Uranuurtajuus edellyttää työntekijöiltä oman työn ja itsensä johtamisen taitoja.

Siksi Mestaritoiminnassa päätettiin luoda työyhteisöön uudenlainen toimintamalli. Se edellytti myös henkilöstön kouluttamista.

”Jokainen työntekijä on tärkein voimavara ja menestyksen lähde”

Keväällä 2021 päättyneen, vajaan vuoden mittaisen koulutushankkeen taustalla oli ajatus siitä, kuinka jokainen yksittäinen työntekijä on Mestaritoiminnan tärkein voimavara ja menestyksen lähde.

– Henkilöstön hyvinvointi on meille tärkeää, sillä se vaikuttaa koko organisaation toimintakykyyn. Halusimme kehittää henkilöstön itsensä johtamista, joka johtaa itsenäisempään työskentelyyn ja vastuunottamiseen, toteaa toimitusjohtaja Veikko Simunaniemi. – Koska olemme joukkue, kaikkien työpanos on työtehtävästä riippumatta tärkeää. Haluamme olla vetovoimainen ja pitovoimainen yritys, myös henkilöstön osalta.

Parasta oppia antavat kollegat

Mestaritoiminnan tavoitteiksi määriteltiin muun muassa uudenlaisen johtamiskulttuurin luominen, avoimen ja vuorovaikutteisen työyhteisön kehittäminen sekä työssäjaksamiseen satsaaminen.

Koulutushanke oli kaikilla arviointikriteereillä onnistunut.  Talous- ja hallintojohtaja Tomi Harjun mukaan koulutus oli onnistunut yksinomaan jo siksi, että sen aikana keskityttiin oman työn kehittämiseen yhdessä kollegojen kanssa.

– Kollegoilta oppii aina paljon. Lisäksi oppii myös heistä: minkälaisia ajatuksia heillä on työn tekemisestä, arvoista ja niin edelleen. Koulutukselle oli varattu oma aikansa, jolloin oli lupa yhdessä pohdiskella asioita, jotka tapaavat jäädä arjessa muiden töiden jalkoihin.

Harju arvostaa koulutuksessa erityisesti omien vuorovaikutustaitojen kohenemista. – Henkilökohtaisesti opin ymmärtämään, miksi reagoin eri viesteihin eri tavoin, ja miten kannattaa viestiä.

Oletko kiinnostunut kehittämään työyhteisösi työntekijöiden hyvinvointia, jaksamista ja oman työn johtamistaitoja?
Ole yhteydessä!

Lue lisää Mestaritoiminnan ja Masarin yhteishankkeesta TÄÄLTÄ
Hanketta on tukenut Työsuojelurahasto.

Sari Hämäläinen,
työyhteisökouluttaja, valmentaja, ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelija ja työnohjaaja.

Sydäntäni lähellä on ihmisten ja työpaikkojen toimiva arki. Työssäni valmentajana, ongelmien sovittelijana sekä henkilöstön ja johdon sparraajana oivallutan ja autan asiakkaitani löytämään ratkaisuja työelämän ja arjen haastaviin tilanteisiin. Tavoitteenani on ylläpitää hyvää, reilua ja tuloksellista työilmapiiriä sekä yksilön työssä jaksamista.

Kolme kokemusta Toimiva arki -valmennuksesta – tutustu valmennettavien tarinoihin

Oman arjen muokkaaminen toimivammaksi ei tapahdu hetkessä. Se ei onnistu pari self help -kirjaa lukemalla, eikä se onnistu pelkästään uusiin työkaluihin tutustumalla. Muutos tapahtuu ajan kanssa.

Aika muovaa uudet opit ja työkalut sellaisiksi rutiineiksi, jotka helpottavat arkeasi. Itsensä johtaminen on matka, joka kestää läpi koko elämän.

Toimiva arki® -valmennukseen on osallistunut vuosien aikana useita satoja ihmisiä eri paikkakunnilla. Yhteistä kaikille osallistujille on, että he ovat joko yksin tai yhdessä työantajansa kanssa halunneet vaikuttaa omaan arkeensa.

Yksi on halunnut selättää kiireen ja kaaoksen, ja etsiä keinoja ajanhallintaan. Toinen on hakenut itselleen uutta suuntaa ja selvittää, mikä se on.  Kolmas on osallistunut valmennukseen uteliain mielin, ja oppinut samalla jotain itsestään ja muista.

Neljäs on halunnut laittaa koko silloisen elämänsä perustat uuteen kuosiin. Syitä ja perusteluita valmennukseen osallistumiseen on yhtä monta kuin on osallistujaakin.

Lue ja tutustu Toimiva arki® -valmennukseen osallistuneiden kokemuksiin heidän yhdeksän kuukauden mittaisella valmennusmatkallaan. Miten toimiva sinun arkesi on? Pitäisikö sille tehdä jotain?

Kun lapset varttuivat, aloin etsiä itseäni uudelleen

”Lasten kasvaessa isommiksi aikaa on jäänyt enemmän itselleni. Aloin miettiä asioita uudelleen omasta vinkkelistäni. Ehkä sitä voi sanoa itsensä etsimiseksikin.

Toimiva arki® -valmennus sisälsi kaikki ne aiheet ja teemat, joita olin pohtinut ja miettinyt. Oli siksi selvää, että halusin lähteä matkalle mukaan. Päätin osallistua valmennukseen vuonna 2019.

Koko valmennus oli täyttä asiaa. Vaikka jokin aihealue ehkä saattoikin alussa tuntua turhalta, kaikki avasivat lopulta tajuntaani uusia ikkunoita. Valmentaja-Sarin asiantuntemus tuntui rajattomalta.

Vaikeaa oli välillä olla itselleen täysin rehellinen. Eivät kaikki aihealueet minulle ihan helppoja olleet. Tilanteiden kohdalla erityisesti ryhmän voima tuli esiin. Ryhmän sisäinen luottamus oli ihan uskomaton. Se loi oman turvallisen kuplansa, jonka sisällä asioita oli helppo pohtia ääneen.

Vaikka valmennus oli pitkä, toteutustapa oli todella hyvä. Kun lähiopetuspäivää kohti oli vain yksi teema, valmennuksessa ei ollut kiire. Jäi aikaa aiheiden käsittelylle ja keskustelulle.

Verkkainen tahti oli hyvä. Lähiopetuspäivien välit mahdollistivat uuden annin sulattelun. Kun lähipäivät olivat tiedossa etukäteen, ne oli helppo raivata itselleen ennakkoon kalenteriin.

Tunnelma oli päivien aikana aina rento ja kiva. Muihin osallistujiin tutustuin myös taukojen ja lounaiden aikana. Jos valmennus olisi järjestetty vain etäyhteyden kautta, en varmaankaan olisi osannut olla yhtä avoin, ja muut osallistujat olisivat jääneet todennäköisesti etäisemmiksi.

Valmennuksen paras anti oli ajatusmallien avartaminen. Olen alkanut kohdella itseäni ystävällisemmin. Ystävällehän sitä usein puhuu lempeästi kannustaen ja ymmärtäen, mutta omalla kohdalla se yleensä unohtuu.

Toinen konkreettinen hyöty oli omaan persoonallisuustyyppiin tutustuminen. Se on auttanut ymmärtämään paitsi itseäni myös muita.

Kolmantena olen alkanut kiinnittää huomiota uskomuksiin ja niiden voimaan. Ne hallitsevat ja määrittävät ihan liikaa elämäämme. Nykyään omien uskomusteni kohdalla jo huomaan, että ”jaahas, eihän tää nyt ihan mennytkään niin kuin etukäteen kuvittelin!”

Satu Hart
valokuvaaja, yrittäjä
By Satu Hart

Vaikutuin niin, että yksi kerta ei riittänyt

”Ystäväni kävi Toimiva arki® -valmennuksen ja suositteli sitä minulle. Mietin pitkään, että mihin ihmeeseen minua oli pyydetty mukaan, mutta jälkikäteen arvioiden oli onni, että päätin osallistua. Vaikutuin Toimiva arki -valmennuksesta lopulta niin, että osallistuin siihen ensimmäisen kerran vuonna 2019 – ja usko tai älä, kävin kaiken saman läpi heti seuraavana vuonna uudelleen.

Valmennuksessa ei ollut yhtään mitään turhaa, eikä edes vaikeaa, mutta haasteita oli kyllä sopivasti. Mieleeni jäivät konkreettisesti parin kanssa toteutettavat tehtävät. Stressinhallinta-osio tuli myös todelliseen tarpeeseen. On mainittava lisäksi erillinen työkirja, joka oli mieleinen. Työkirjan ansiosta aiheisiin ja tehtäviin oli mahdollisuus palata milloin vain.

Lähiopetuspäivät oli jaettu teemojen mukaan. Niiden sisältö oli antoisaa, mielenkiintoista, jopa haastavaakin. Tahti oli passeli. Vaikka valmennus oli ajallisesti pitkä, valmennuspäivät olivat tiedossa etukäteen ja ne oli helppo sovittaa työhön.

Parasta päivien antia oli ryhmän vuorovaikutus. Kurssilaisista hioutui tiivis porukka. Ryhmän kesken vallitseva luottamus oli huikea. Valmentaja-Sarin lempeä ja rempseä koutsaus ja osaaminen oli huippua.

Tärkeintä minulle on ollut oivaltaa, että minä itse vaikutan omaan työhöni, elämääni ja lähimmäisiini oman asenteeni kautta. Minä itse valitsen, ja teen siirtoja omien valintojeni mukaan. Älä siis valita vaan ala valita.

Valmennus tarjosi myös konkreettisia toimintamalleja erilaisiin tilanteisiin, jotka muokkaavat arjesta ehdottomasti toimivamman.  Lisäksi valmennuksen myötä aidosti ymmärsin, miten paljon tarvitsemme pysähtymistä ja rauhoittumista. Jokainen valmennuspäivä oli aina voimaannuttava päivä itselle.”

Niina Strand
moniyrittäjä
Kirpputori Helmi
Ekopuoti Ekohelmi
Kahvila Makea

Kaikki lähtee elämässä itsensä johtamisen taidoista

”Minulta on usein kysytty, miksi ihmeessä haluan tarjota koulutusta omalle henkilökunnalleni itsensä johtamisen taidoissa – siis heillekin, joiden osalta aihetta ei pidetä yleisesti ihan ilmeisenä. Pohdinta on minusta erikoinen, sillä koen, että kaikki, siis ihan kaikki, lähtee itsensä johtamisesta.

Asia pitää ensin oivaltaa. Sen jälkeen on löydettävä oma polku. Olen halunnut olla mukana tarjoamassa työntekijöilleni mahdollisuuden tämän polun löytämiseen.

Koen, että onpa kyse mistä tahansa valmentamisesta, tärkeä rooli on valmentajan persoonalla. Tutustuin Hämäläisen Sariin ensin muissa yhteyksissä. Sarin persoona on huikea. Tiesin, että hänen valmennukseensa voi luottaa.

Minusta jo valmennuksen nimi ”Toimiva arki” on loistava. Siihen kiteytyy kaikki. Itsensä johtamisessa on kyse nimenomaan yksilön koko arjen eli työn kodin ja vapaa-ajan toimivuudesta.

Uskon kolmen ilmapallon teoriaan. Teorian mukaan yksi meidän ilmapalloistamme on työmme. Toiseen ilmapalloon kuuluvat perhe, ystävät ja muut ihmissuhteet, ja kolmannessa ilmapallossa olemme me itse: oma hyvinvointimme ja harrastuksemme.

Meidän tulisi varata aikaa, olla siis läsnä, vuorotellen jokaisessa ilmapallossa silloin, kun sen aika on. Jos yritämme puhaltaa konkreettisesti kolmeen ilmapalloon samanaikaisesti ilmaa, siitä ei tule mitään.

Kun keskitymme arjessamme vain yhteen ilmapalloon kerrallaan, huomioimme toisemme ja itsemme – ja voimme kaikki paremmin. Miten tämän tiedon ja oivalluksen vieminen arkeen onkin vain niin hankalaa.

Kun voimme hyvin ja asiamme ovat kunnossa, se heijastuu kaikkeen – ja kaikkiin. Kun hallitsemme omaa elämäämme itse, emmekä anna ohjaksia muille, pystymme vaikuttamaan. Minusta tästä on kyse myös Toimiva arki® -valmennuksessa, ja siksi haluan tarjota henkilökunnalleni mahdollisuuden osallistua valmennukseen.

Kysyin hiljan eräältä työntekijältäni, mitä hänelle on jäänyt valmennuksesta mieleen: miten hänen arkensa on muuttunut. Hän vastasi, että hänellä on nyt enemmän työkaluja, mutta muuten arki ei ole muuttunut oikein vielä mitenkään. Minusta se ei haittaa.

Pitää muistaa armollisuus itseä kohtaan. Itsensä johtaminen on pitkä matka, prosessi. Muutokset eivät tapahdu koskaan hetkessä. Tärkeintä on, että matka on aloitettu.”

Juha Ahonen
toimitusjohtaja
Rajamäen Uimahalli Oy

Tämä kirjoitus on kolmas ja viimeinen osa Toimiva arki® -valmennuksen artikkelisarjasta. 

Ensimmäinen artikkeli löytyy tästä, se kertoo Toimiva arki® -valmennuksesta ja sarjan toisen artikkelin löydät tästä , siinä kerrotaan valmennuksen sisällöstä ja hyödyistä.

Toimiva arki® -valmennuksesta on tarjolla kaikille avoimia valmennuskokonaisuuksia ympäri Suomen. Niiden aloitusajat vaihtelevat. Löydät tarkat tiedot kootusti tästä
Etsi juuri sinulle sopiva ja ilmoittaudu mukaan.

Toimiva arki®-valmennus sopii erittäin hyvin myös työpaikalla järjestettäväksi henkilöstön täydennyskoulutukseksi. Työyhteisö hyötyy valmennuksesta monin tavoin. Valmennuskokonaisuus lisää työssä jaksamista, työviihtyvyyttä ja tuloksellisuutta. Se edesauttaa vuorovaikutuksen sujuvuutta, ja myös sairauspoissaolot vähenevät.

Työpaikalla Toimiva arki® -valmennus on mahdollista ostaa esimerkiksi yhden yksikön tai koko työyhteisön yhteiseksi koulutukseksi. Jokainen työpaikalla toteutettava valmennuskokonaisuus toteutetaan Toimiva arki® -konseptilla sopimuksen mukaan.

Sari Hämäläinen,
työyhteisökouluttaja, valmentaja, ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelija ja työnohjaaja.

Sydäntäni lähellä on ihmisten ja työpaikkojen toimiva arki. Työssäni valmentajana, ongelmien sovittelijana sekä henkilöstön ja johdon sparraajana oivallutan ja autan asiakkaitani löytämään ratkaisuja työelämän ja arjen haastaviin tilanteisiin. Tavoitteenani on ylläpitää hyvää, reilua ja tuloksellista työilmapiiriä sekä yksilön työssä jaksamista.

 

 

Toimiva arki® -valmennus: yhdeksän päivää vain sinulle itsellesi

Kuvio on lopulta hyvin yksinkertainen: jos emme voi hyvin, emme ole hyvää seuraa missään emmekä oikeastaan kenellekään, vähiten itsellemme. Itsensä johtamisen taitoja tarvitaan niin töissä, kotona kuin vapaa-ajallakin.

Toimiva arki® – itsensä johtamisen valmennus on yhdeksän päivän mittainen koulutuskokonaisuus, joka lupaa tehdä arjestasi toimivamman. Lupaus on suuri. Jos kuitenkin etsit muutosta tai uusia käytänteitä arkesi muokkaamiseksi, Toimiva arki mahdollistaa sen sinulle.

Yhdeksän vaihtuvaa teemaa takaavat monipuolisen valmennuksen

Toimiva arki® -valmennuskokonaisuus koostuu yhdeksästä lähipäivästä, joista jokaisella on vaihtuva teema. Teemat ovat seuraavat:

  1. Startti toimivampaan arkeen: arjen sanoittaminen, arki juuri nyt, stressin hallinta.
  2. Vahvempi itsetuntemus: omien vahvuuksien tunnistaminen ja sanottaminen, enneagrammityypit, kanssaihmisten vahvuuksien tunnistaminen ja niiden ymmärtäminen oman arjen osalta.
  3. Arvokas ajankäyttö: arvot ja ajan käyttäminen, ajankäytön arvottaminen ja suunnitteleminen.
  4. Tietoinen tulevaisuus: voimanlähteet, kiitollisuuden tunnistaminen, positiivisen palautteen vastaanottaminen sekä tulevaisuuteen suuntaaminen tavoite-/unelmakartan avulla.
  5. Tuumasta toimeen: omat uskomukset ja oman pään sisäiset tarinat sekä niiden aiheuttamat rajoitukset, tavoitteiden asettaminen ja tavoitesuunnitelman laatiminen.
  6. Ongelmista ratkaisuihin: ongelmien ja konfliktien kohtaaminen omassa arjessa ja niihin reagoiminen, tuloksellisen kehittämisen kehä, omien uskomusten uudelleenmäärittely.
  7. Muiden ymmärtäminen: vuorovaikutus ja erilaiset vuorovaikutustyypit, ihmisten ymmärtäminen.
  8. Merkityksellinen arki: oman elämän jana ja kokemuksista oppiminen, oman arjen vuosikello, arjen motivaattorit ja niihin satsaaminen.
  9. Toimiva arki: onnellisuus, kahdeksan valmennuskerran kohokohdat ja kertaus, yhteinen päätöshetki ja kiitossanat.

Yhdeksän konkreettista hyötyä, jotka muuttavat arkesi

Toimiva arki® -valmennuksesta osallistuja saa:

  • konkreettisia työkaluja, joita testataan ja kokeillaan omassa arjessa jokaisen valmennuspäivän jälkeen ennen seuraavaa kokoontumiskertaa
  • Toimiva arki -valmennuskirjasen, johon kirjaat omia havaintoja ja muistiinpanoja sekä teet tehtäviä valmennuspäivien aikana
  • yhdeksän kokonaista päivää aikaa miettiä omaa elämääsi: sitä, mitä elämältäsi jatkossa haluat ja mihin haluat arjessasi keskittyä
  • itse tehdyn tavoite-/unelmakartan
  • luottamuksellisen yhteisön, jonka kanssa on turvallista jakaa omia, valmennuksen aikana heränneitä ajatuksia, haasteita ja oivalluksia
  • lukuisia rentoutukseen ja mielen rauhoittamiseen liittyviä vinkkejä ja menetelmiä
  • runsaasti uutta ajateltavaa ja pohdittavaa
  • inspiroivan ja kannustavan valmentajan
  • hyviä ystäviä
  • voimaantuneen ja energisen olotilan jo ensimmäisen kokoontumiskerran jälkeen.

Valmennuspäivien kulmakivi on ryhmän tuki ja henki sekä ammattitaitoinen valmentaja

Toimiva arki® -valmennuspäivät koostuvat alustuksista aiheeseen, tehtävien tekemisestä, joista valtaosa tehdään joko yksin tai pareittain, keskusteluista ja vuorovaikutuksesta sekä erilaisista rentoutusharjoituksista.

Olennaista Toimiva arki® -valmennuksessa ryhmän tuki. Ryhmän kokoonpano säilyy koko valmennuksen ajan samana. Se mahdollistaa luottamuksellisen ja turvallisen ilmapiirin.

Valmennuspäiville tyypillistä on, että niiden aikana nauretaan, jaetaan arjessa koettuja haasteita, opitaan toinen toisiltamme ja itketään niin ilosta kuin surustakin. Ryhmässä luodaan usein myös valmennuksen jälkeiseen arkeen ulottuvia ystävyyssuhteita.

 

Tämä kirjoitus on toinen osa kolmiosaisen Toimiva arki® -valmennuksen artikkelisarjasta. 

Toimiva arki -valmennuksen taustoista pääset lukemaan TÄSTÄ

Valmennukseen osallistuvien tarinoita voit lukea TÄSTÄ
Lisää Toimiva arki -valmennuskokonaisuudesta ja seuraavista alkavista ryhmistä löydät kootusti TÄSTÄ

Toimiva arki®-valmennus sopii erittäin hyvin myös työpaikalla järjestettäväksi henkilöstön täydennyskoulutukseksi. Työyhteisö hyötyy valmennuksesta monin tavoin. Valmennuskokonaisuus lisää työssä jaksamista, työviihtyvyyttä ja tuloksellisuutta. Se edesauttaa vuorovaikutuksen sujuvuutta, ja myös sairauspoissaolot vähenevät.

Työpaikalla Toimiva arki® -valmennus on mahdollista ostaa esimerkiksi yhden yksikön tai koko työyhteisön yhteiseksi koulutukseksi. Jokainen työpaikalla toteutettava valmennuskokonaisuus toteutetaan Toimiva arki -konseptilla sopimuksen mukaan.

Sari Hämäläinen,
työyhteisökouluttaja, valmentaja, ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelija ja työnohjaaja.

Sydäntäni lähellä on ihmisten ja työpaikkojen toimiva arki. Työssäni valmentajana, ongelmien sovittelijana sekä henkilöstön ja johdon sparraajana oivallutan ja autan asiakkaitani löytämään ratkaisuja työelämän ja arjen haastaviin tilanteisiin. Tavoitteenani on ylläpitää hyvää, reilua ja tuloksellista työilmapiiriä sekä yksilön työssä jaksamista.

itsensä johtaminen, itsetuntemus, Toimiva arki, työelämä, työhyvinvointi, työssä jaksaminen, valmennus, vuorovaikutustaidot

Toimiva arki® -valmennus tarjoaa etsimäsi muutoksen arkeen

Tuntuuko arkesi toistuvasti yhdeltä kaaokselta? Onko sinulla kädessäsi samaan aikaan ehkä monta narua, ja niin hullunkuriselta kuin se kuulostaa, saatat todennäköisesti jopa pitää siitä? Silti saatat samaan aikaan kärsiä narujen mukaan tuomasta stressistä ja kiireestä. Mietit, eikö ole olemassa mitään keinoja kesyttää hullunmyllyäsi.

Tai ehkä arkesi on näennäisesti ihan kunnossa. Toisaalta se on ehkä niin kunnossa, että et enää viihdy omassa olotilassasi. Kaipaat jotain, mutta et tiedä oikein mitä. Kenties uusia työtehtäviä, enemmän haasteita, työpaikan vaihdosta, elämänmuutosta? Jotain, joka saisi sinut aamulla heräämään aamuun energisenä.

Tai sitten olet yksinkertaisesti saattanut tulla elämässäsi sellaiseen vaiheeseen, että haluat aikaa itsellesi. Haluat oppia itsestäsi enemmän, tutustua itseesi, voimaantua, kerätä työkalupakkiisi uusia keinoja taivaltaa kohti tulevaa, kehittää itseäsi, toteuttaa itsetutkiskelua, nähdä uusia ihmisiä ja kurkistella ympäröivään maailmaan, joka ei ole ehkä enää ihan samanlainen kuin työelämään monta vuosikymmentä sitten astuessasi.

Toiveesi on kuultu. Yhdeksän kuukauden mittainen Toimiva arki® itsensä johtamisen -valmennus on juuri sinua varten.

Yhdeksän lähiopetuspäivää, joiden keskiössä olet vain sinä

Toimiva arki on yhdeksän kuukauden – ja ainakin yhdeksän päivän – mittainen valmennuskokonaisuus, jonka keskiössä olet sinä. Toimiva arki® -valmennuksen ajatuksena on nimensä mukaisesti valmentaa sinua kohti toimivampaa arkea.

Valmennuksessa sana arki on käsitetty laajasti. Valmennuksessa sillä tarkoitetaan niin henkilökohtaista elämääsi, työtäsi, perhettäsi ja vapaa-aikaasi, ihmissuhteitasi niin kotona, vapaalla kuin työpaikallasi. Kaikkea sitä, joka vaikuttaa omaan arkeesi.

Yhdeksän kokonaista valmennuspäivää keskimäärin kerran kuukaudessa toteutettuna tuntuu määrällisesti suurelta ja ehkä joissakin elämäntilanteissa jopa haastavaltakin sitoutua. Päivien määrä on kuitenkin tarkoin harkittu.

Yksi self help -kirja tai valmennuspäivä tuovat ehkä hetken avun ja helpotuksen, mutta uusien käytänteiden vieminen arkeen ei niiden myötä vielä onnistu. Toimiva arki® -valmennuskokonaisuus on siksi investointi itseesi.

Vuosien kokemuksen myötä hiottu konsepti

Toimiva arki® -valmennuskonseptia on toteutettu käytännössä useiden vuosien ajan. Se todellakin toimii.

Jokaisesta valmennuspäivää varten on suunniteltu oma teema. Kokoontumisten välinen aika puolestaan mahdollistaa sen, että osallistujilla on mahdollisuus syventää valmennuksessa kuultua ja opittua käytännössä.

Tällä tavoin toteutettuna valmennuksessa tarjoillut työkalut eivät jää pelkäksi sanahelinäksi, vaan ne siirtyvät pikkuhiljaa päivä ja valmennuskerta toisensa jälkeen omaan arkeen. Päivien antia myös kerrataan ja niistä keskustellaan – koko yhdeksän kuukauden ajan.

Tämä kirjoitus on ensimmäinen osa kolmiosaisen Toimiva arki® -valmennuksen artikkelisarjasta. 

Toimiva arki sopii ihan kaikille

Toimiva arki® -valmennuskokonaisuus sopii ihan kaikille: vasta työuraansa aloittelevalle nuorelle aikuiselle, oman alansa rautaisille ammattilaisille, työuransa vaihtamista harkitseville, kotona lapsiaan hoitaville tai vaikka heille, joiden eläkepäiviin ei ole enää pitkä aika, mutta jotka etsivät uutta virtaa niin viimeisiin työvuosiin kuin tulevaan elämänvaiheeseenkin.

Toimiva arki® -valmennuksesta on tarjolla kaikille avoimia valmennuskokonaisuuksia ympäri Suomen. Niiden aloitusajat vaihtelevat. Löydät tarkat tiedot kootusti tästä
Etsi juuri sinulle sopiva ja ilmoittaudu mukaan.

Toimiva arki®-valmennus sopii erittäin hyvin myös työpaikalla järjestettäväksi henkilöstön täydennyskoulutukseksi. Työyhteisö hyötyy valmennuksesta monin tavoin. Valmennuskokonaisuus lisää työssä jaksamista, työviihtyvyyttä ja tuloksellisuutta. Se edesauttaa vuorovaikutuksen sujuvuutta, ja myös sairauspoissaolot vähenevät.

Työpaikalla Toimiva arki® -valmennus on mahdollista ostaa esimerkiksi yhden yksikön tai koko työyhteisön yhteiseksi koulutukseksi. Jokainen työpaikalla toteutettava valmennuskokonaisuus toteutetaan Toimiva arki -konseptilla sopimuksen mukaan.

Mitä konkreettista hyötyä ja etua Toimiva arki -valmennuskokonaisuus tuo osallistujan arkeen, lue lisää TÄSTÄ
ja valmennuksessa mukana olleiden kokemuksia pääset lukemaan TÄSTÄ

Sari Hämäläinen,
työyhteisökouluttaja, valmentaja, ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelija ja työnohjaaja.

Sydäntäni lähellä on ihmisten ja työpaikkojen toimiva arki. Työssäni valmentajana, ongelmien sovittelijana sekä henkilöstön ja johdon sparraajana oivallutan ja autan asiakkaitani löytämään ratkaisuja työelämän ja arjen haastaviin tilanteisiin. Tavoitteenani on ylläpitää hyvää, reilua ja tuloksellista työilmapiiriä sekä yksilön työssä jaksamista.

 

itsensä johtaminen, itsensä kehittäminen, itsetuntemus, Toimiva arki, työhyvinvointi, työnilo, valmennus, vuorovaikutustaidot

Palvelut työyhteisöille ja yksilöille

Ota yhteyttä

MASARI OY

Sari Hämäläinen

040 5342 999

sari.hamalainen (at) masari.fi

Jepuankatu 10, 04430 Järvenpää

Seuraa