Vinkkejä loman jälkeiseen arkeen

Työterveyslaitoksen työterveyspsykologi Sirkku Kivistön mukaan lomalta paluuta seuraa yleensä kolme vaihetta: loman loppumisen haikeus, sopeutuminen arkeen ja oikean työrytmin saavuttaminen.
Joten anna itsellesi aikaa tottua päivittäisiin rutiineihin ja löytää taas arjen unirytmi.
On kuitenkin asioita, joita voit tehdä helpottaaksesi työarkeen palaamista, tässä niistä muutama:
VUOROKAUSIRYTMI KOHDILLEEN
Työhön paluu helpottuu suunnattomasti, kun pyrit normalisoimaan vuorokausirytmisi viimeisen lomaviikon aikana.
Toimi samoin, kuin lasten kohdalla kouluun menon lähestyessä, eli aikaisemmin sänkyyn illalla ja hieman varhaisempi nousu ylös aamulla. Sama pätee meille aikuisillekin. Vuorotyötä tekevät tietysti sovittavat unirytminsä oman työnkuvansa mukaan.
Hyvä uni ja sen aikana tapahtuva palautuminen on meidän tärkeimpiä arjen voimavaroja.
TÖIHIN KESKELLÄ VIIKKOA
Jos sinulla on mahdollista vaikuttaa työhön paluuseen, aloita työt keskellä viikkoa, palaat arkeen pehmeämmin.
VALMISTAUDU, VALMISTELE JA ENNAKOI
Tee töihin lähtö aamusta mieluinen. Laita edeltävänä iltana työvaatteet ja työlaukku valmiiksi ja jos perheessä pieniä lapsia, laita heidänkin vaatteet ja päiväkotivarusteet sekä koulureput avaimineen lähtökuntoon. Valmistele aamiainen jääkaappiin odottamaan, herää ajoissa ja anna itsellesi aikaa aamulla. Lähde liikkeelle niin, että sinulla on kiireetön matka työpaikalle.
PRIORISOI, SUUNNITTELE JA OTA TO-DO LISTAT KÄYTTÖÖN
Ennen lomalle lähtöä olisi hyvä listata asioita, joita sinun tulee loman jälkeen tehdä tai mitkä työt on hoidettava ensin. Jos lista on jäänyt tekemättä, ei haittaa, voit tehdä se ensimmäisenä työpäivänä.
Kirjaa mitä kaikkea on tulossa ja mitä pitää tehdä ja missä aikataulussa. Lista auttaa priorisoimaan ja aina, kun mieli lähtee harhailemaan, voit palata oman listasi ääreen.
Keskity ottamaan työtilanne haltuun ja suunnittele edessä oleva viikko tai pidempikin jakso. Tämän kautta löydät myös selkeyttä ja innostusta tuleviin työtehtäviin.
SÄHKÖPOSTI HALTUUN
Osa lomailijoista katsoo sähköpostiaan lomakin aikana, se on ihan ok, jos tiedät, että se ei sinua tai läheisiäsi rasita ja loman tärkein merkitys täyttyy – saat rentoutua ja tyhjentää mieltä työasioista.
Ensimmäisen työpäivän to-do listalla voi hyvin olla myös sähköpostin puhdistaminen. Joillakin odottamassa voi olla jopa satoja sähköposteja. Kun lähdet lukemaan viestejä, mieti voitko hoitaa sen alle kahdessa minuutissa. Jos voit, hoida se heti.
Jos et niin:
– Aikatauluta asianhoito kalenteriisi.
– Delegoi, jos asia ei koske sinua.
– Tuhoa turhat viesti armottomasti.
KESKITY OLEELLISEEN
Hoida yksi asia kerrallaan. Täytä työkalenteri viisaasti, jätä aikaa myös niille ns. yllätyksellisille hetkille ja töille, niitä meillä kaikilla on päivittäin. Keskittymistä helpottaa päivän mittaan toteutettavat, sinulle sopivat lyhyet mielen rauhoittamiset. Yksinkertainen tapa on istua paikoillaan yhden minuutin ajan. Sulje silmä ja laske kuuteenkymmeneen. Tämän jälkeen jatka töitä – huomaat, että keskittymiskykysi on parempi.
Haluan tarjota sinulle myös lyhyen pysähdyshetken arkeen.
Tarvitset vain reilu 4 minuuttia, hiljaisen tilan tai kuulokkeet korville ja paikan missä istua. Tämän sopii kuunneltavaksi myös tiimin kesken ennen yhteistä palaveria. Avaa pysähdys tästä. Tämän voit kuunnella aamulla, työmatkalla, keskellä työpäivää tai illalla kun haluat rauhoittua.
KIINNITÄ HUOMIO OMAAN PUHEESEEN JA SANAVARASTOON
On ihan luonnollista ja ok harmitella loman loppumista, lievä ärsytys ei ole ollenkaan huolestuttavaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että pidempiaikainen aiheesta valittaminen ei auta sinua, eikä myöskään kuulijakuntaasi. Kahvipöytä puheissa onkin hyvä kiinnittää huomiota omaan sanavarastoon. Sinustakin on varmasti mielekkäämpää kuunnella mukavia lomamuistoja, kuin päivittelyjä työhön paluun vaikeudesta.
TYÖYHTEISÖN MERKITYS
Työkaverina tai esimiehenä voit auttaa lomaltapalaajaa toivottamalla hänet tervetulleeksi töihin. Yhteiset pullakahvit tai muut pienet juhlistamisrituaalit ovat tärkeitä asioita, jotka auttavat työntekijää tuntemaan itsensä tervetulleeksi takaisin töihin.
Työterveyspsykologi Sirkku Kivistön mukaan useimmat töihin palaajat mainitsevatkin kaksi asiaa, jotka vetävät takaisin työpaikalle: työkaverit ja pääsyn takaisin arkirytmiin.
HYÖDYNTÄKÄÄ LOMA-AJAN AJATUKSET TYÖSSÄ
Hyvin vietetyn loman aikana on mieli ja keho tuulettuneet. Ehkäpä lomalla on syntynyt uusia ideoita työstä! Joten ensimmäisessä loman jälkeisessä työpaikkapalaverissa kannattaa kysellä lomakuulumisia ja millaisia ajatuksia työstä on ollut loman aikana.
Mukavat kesämuistot voidaan myös tallentaa vaikka taukohuoneen seinälle tai muuhun sovittuun paikkaan. Toteutus on helppo; jokainen työntekijä voi tuoda yhden kivan kesäkuvan yhteiselle paikalle. Näiden kuvien ääreen on hauska pysähtyä syksyn ja talven aikana muistelemaan menneen kesän mukavia hetkiä.
ELÄMÄ LOMIEN VÄLILLÄ
Muista virkistyä myös omassa arjessa. Voisitko tuoda jonkun kivan lomajutun arkeen tai viikonloppuihin? Kesää on kuitenkin vielä jäljellä. Piknik tai mölkky peli perheen ja ystävien kesken työpäivän jälkeen on hyvinkin toteutettavissa.
Loman tarkoitus on rentouttaa ja tuon rennon olon tulisi kantaa aina seuraavaan lomaan saakka.
Jos työrytmi ei muutaman viikon jälkeen ole löytynyt ja tuntuu, että et pääse mukaan työnimuun, kannattaa asiasta puhua esimiehen tai työpaikkalääkärin kanssa.
itsensä johtaminen, itsetuntemus, Toimiva arki, työhyvinvointi, työnilo